Terve taas! Edellisestä kirjoituksesta on taas aikaa, enemmän kuin pitäisi. Täällä Kajaanissa, Kainuun prikaatissa ei vaan liiemmin ole aikaa kirjoitella tätä blogia.
Kuitenkin täällä palvelusta ja aliupseerikurssia käydessä on sen verran kerennyt työntää sormia MacBookin kannen väliin, että olen saanut elvytettyä yhden 1,5 vuotta vanhan sivustoni uuteen uskoon.
Sijoitusrahastot.org on sijoittamisesta, rahastoista ja osakkeista kertova sivusto, joka käsittelee niin Rahastojen Riskejä, kuin Etf-rahastojakin. Projekti on saanut alkunsa heinäkuussa 2010, kun itse kiinnostuin sijoittamisesta.
Olen koonnut sivustolle paljon tietoa eri sijoitusmuodoista ja kirjoitellut hieman sijoitusblogiakin. Tärkeimpänä uudistuksena pidän kuitenkin ulkoasun “portaalisoitumista” ja keskustelun lisäämistä.
Nyt pallo teille lukijat: Miten teidän mielestänne sivua kannattaisi kehittää eteenpäin? Miten saisin sinne aktiivisia kirjoittajia tai jopa sijoitusbloggaajia?





