Alamme vihdoin päästä eroon pitkäaikaisesta kirouksesta.
Meidän – web-designereiden, sivurakentelijoiden, peruskoodareitten kompastuskivenä ollut Internet Explorer 6.
Jos lähtee verestelemään muistoja, ei riitä yhden käden sormet laskemaan niitä tunteja joita on käyttänyt koodin hiomiseen. Että sivut toimisivat myöskin Internet Explorerilla.
Monesti on tehnyt mieli vaan jättää se työosuus tekemättä, mutta se rajaisi liikaa käyttäjiä pois.
Nyt kun suurempia toimijoita alkaa lopettamaan IE6 tuen, on meidän pienempien tekijöidenkin helppo tehdä se.
- Hieman aikaisemmin Googlen omistama Youtube julisti, että maaliskuun 13. päivästä lähtien IE6 selaajat saavat sivuilla varoituksen.
- 24. Helmikuuta Osuuspankki julisti, että palvelu tukee vain IE:n versioita 7 ja 8.
- Näin teki myös ahvenanmaalainen Ålandsbanken
“Vihatkoon vaan, kunhan pelkäävät”

Kolmas helmikuuta Googlen lähettämässä sähköpostissa mainitaan, että 1.3.2010 he lopettavat IE6:n tukemisen Google Docseissa ja site editorissa. Blogissani ( http://www.mainontaa.com ) ennustin, että IE6 hylätään vähin äänin tämän vuoden aikana, mutta ihan maaliskuuta en uskaltanut veikata. IE6:lla on vielä 20%:n osuus (2/2010), mutta eiköhän se pian katoa yhtä nopeasti, kuin VHS-nauha aikoinaan DVD:n tieltä.