Siitä on nyt muutama päivä, kun julistin kovaan ääneen tämän taiston alkaneeksi, sain tarjouksen hakukoneoptimoida Suomen Mestariremonttien internetsivut. Ja tässähän ei nyt sittenkään käynyt niinkuin odotin: muutamassa päivässä sivut näkyvät etusivulla top-kutosen tienoilla ja kerron siitä hienoinen dollarihymy huulilla.Jostain syystä tulokset eivät kuitenkaan pompanneet sinne etusivulle vaan parhaimmillaan jopa laskivat!
Se että sain sivustolle osoiterakenteen kuntoon ja rakentelin linkkejä ei riittänyt. Sain Optimonti.comin foorumeilta paljon kehittävää palautetta, jonka avulla korjailin aikaisempia virheitä. Joita olivat esimerkiksi:
- 302-uudellenohjaus vanhoilta sivuilta vaihdettiin Permanently moved 301:seksi
- Oma käsitykseni hakusanatiheydestä oli aivan utopistinen, kertomani 10.22% lähti kokonaan käsistä. Se on mahdollista, että google on jo rankaissut näistä asioista eikä niitä sitten ihan heti saa anteeksi!?
- Kehuskelin myöskin otsikoilla. Tein niihin muutoksia vielä jälkikäteen, kun sain hienon vinkin: Koita saada hakukoneoptivoitava sana / fraasi otsikon alkuosaan, kuitenkin sillä tavalla ettei luettavuus kärsi. (Esim. Meiltä saat helpon remontin -> Remontit helposti meiltä!)
- Kuvien alt-tagit. Alunperin ihan täyttä roskaa, hakusanaspämmiä. Ne on nyt korjattu ystävällisemmiksi käyttäjiä ajatellen!
Asia todennäköisesti on nyt se, että vaikka monia “virheitä” on korjattu, niin tulosten näkymisessä voi kestää aika kauan, joten jos tästä jotain opittiin niin sotaan ei kannata lähtä torvet soiden!
- Käy vierailemassa optimoitavilla sivuilla.
- Lue edellinen tilannekatsaus.

Yksinkertaisen tyylikäs sivusto.
Laittaisin eri remonttityypit omille sivuilleen, jotta olisi paremmat mahdollisuudet rankata termeillä kuten “kylpyhuoneremontti” ja “kylpyhuoneremontti [kaupunki?]“.
Kiitos.. Se kävi mielessä, mutta idea kariutui ensimmäisen kerran sellaiseen asiaan, nimittäin asian puutteeseen. Ei ollut houkuttelevaa tehdä sivuja, joissa on yksi tai kaksi kappaletta + yksi kuva. Mutta nyttemmin jos saisi kirjoiteltua pitempiä / kattavampia selostuksia, niin mikäpä ettei!
Hyvä aihe kirjoittelulle! Juttu jää kuitenkin hieman pintapuoliseksi, koska et määrittele mitä muutoksia teit:
- “Kehuskelin myöskin otsikoilla. Tein niihin muutoksia vielä jälkikäteen, kun sain hienon vinkin.”
- “Kuvien alt-tagit. Ne on nyt korjattu.”
Luen seuraavatkin jutut
Tottapuhut! Elikkä otsikoissa oli tärkeää, se että haussa käytettävä sana / fraasi esiintyisi otsikon alussa. Siten se saa enemmän painoarvoa!
Ja alt-tagit olivat alunperin ihan täyttä roskaa, tyyliin “remontit, remontointi, remontti” ja sehän ei ole hyvä asia. Ainakaan Googlen mielestä.
Kuitenkaan tärkeintä ei ole se, mitä Google ajattelee, vaan mitä ASIAKKAAT ajattelevat!
Päivitin kirjoitukseen samat asiat.
Kyllä on ainakin tyylikäs sivusto optimoitavana!
Kyllä Optimointi.comin foorumeilta aina vinkkejä saa!